Joo, welcome to blogiini.

Niin. Pidän henkilöllisyyteni salassa, ihan vain siksi, että en halua minua tunnistettavan.
Vähän voin kertoa itsestäni, elikkäs olen 16-vuotias tyttö from Philippines. Alkuperältäni olen puoliksi suomalainen, as you can see, ja puoliksi filippiiniläinen, mutta viisi vuotta sitten muutin perheeni kanssa Filippiineille.

Filippiinit sijaitsevat lähellä Aasiaa, ja asun saarella, jonka nimi on Luzon. Filippiinien pääkaupunki Manila on kotikaupunkini. Manila on aika saasteinen suurkaupunki, mutta tykkään silti asua täällä. Joskus olen kyllä haaveillut poismuuttamista, mutta se sitten aikanaan. Toisinaan käyn ystävieni kanssa viettämässä aikaa läheisellä yksityisrannalla, joka sijaitsee Manila Bay- nimisellä lahdella. Filippiineillä puhutaan amerikan englantia, jonka minä taidan parhaiten, tagalogia, taglishia(tagalog+englanti), ja monia pieniä murrrekieliä. Vaikka olenkin asunut Manilassa jo vuosia, osaan vain vähän puhua tagalogia. Syynä tähän on se, että englanti on puhutuin kieli Manilassa, enkä ole tagalogia tarvinnut lähes lainkaan.

Perheeni on semmoinen keskikokoinen. Vanhempani eivät ole eronneet ja minulla on 3 isoveljeä. Vanhin veljeni, 24-vuotias Carlos, on hieman hiljaisempi, kuin muut veljeni. Hän on tummatukkainen, mutta sinisilmäinen, eli suomalaisuus näkyy hänen silmistään. Tulen Carlosin kanssa hyvin toimeen, me emme juurikaan quarrel, riitele. Carlosin jälkeen tulee Felix, joka on 19-vuotias. Felix on se, jonka kanssa kinastelen eniten. Meidän riitamme koostuvat pääasiassa, kuten monen muun sisaruksen tappelunaiheuttajasta, tietokoneenkäyttö vuoroista. Joka tapauksessa tulemme hyvin juttuun.. toisinaan ;). Minua 2 vuotta vanhempi José on ehta filippiiniläinen. José sekä käyttäytyy kuin filippiiniläinen, puhuu ja näyttää filippiiniläiseltä. José on minulle rakkain tästä veljeskolmikosta. Eipä sillä, ettenkö rakastaisi kaikkia, mutta hänen kanssaan en juuri koskaan riitele. José on minun tukihenkilöni, hänelle voin avautua, eikä hän naura päin naamaa.

Jotta et ihmettelisi näitä ei-suomalaisia nimiä, niin kerron, kuinka vanhempani tapasivat.
Äitini lähti 19-vuotiaana, nuorena tyttönä Suomesta au-pairiksi Filippiineille, Samarin saarelle. Siellä hän tapasi isäni, ja he pienten vastoinkäymisten jälkeen rakastuivat, tottakai. Äitini halusi antaa lapsilleen filippiiniläiset nimet. Näin sekä veljeni, että minut on nimetty. Vaikka näytämme osittain suomalaisilta, nimet kertovat muuta.

Ja nyt tämän pienen tarinan jälkeen haluan jälleen toivottaa sinut tervetulleeksi blogiini :)
Mabuhay! (tervetuloa tagalogiksi)